lauantai 5. joulukuuta 2009

Tupen pukeminen


Tuppi käännetään ylösalaisin ja merkkiviiva kohdistetaan tyngän ja olkapäiden linjalle. Keritessä varmistetaan ettei jää ilmataskuja ja että tuppi rullataan kevyesti paikalleen,






Avustajan osuus on enää tarkastaa ettei tuppi jää kaksinkerroin holkin reunan alle. Ksrjaus videoon tekeillä.

tiistai 25. elokuuta 2009

Proteesi käyttöön

25.08.2009 09:15 Tuppi puettu kahden viikon tauom jälkeen.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

torstai 16. heinäkuuta 2009

tiistai 14. heinäkuuta 2009

tiistai 7. heinäkuuta 2009

torstai 18. kesäkuuta 2009

Proteesin kosmetiikka

Päiväkirjamerkintä: Proteesin kosmetiikka
Muut merkinnät
18.06.2009 09:30
Proteesi haettu Apuvälinetekniikasta, Narina tullut nlkasta, kiristetty, esiintyy uudelleen.

Käyttötauko loppunut

Käyttötauko loppunut 18.6.2009.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Tynkä mustelmilla



















Tynkä keskiviikon 10.6. laiton jälkeen perjantai-iltana. Proteesia ei käytetty torstaina ja perjantaina.
Posted by Picasa

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Tynkä 4 tuntia käyton jälkeen

Fysioterapiassa pohdittu miksei tynkä vaikuttaa aralta, koko painoa ei voi varata jalan päälle. Tuppi puettu voimalla. Tynkä kihelmöi illalla.
Posted by Picasa

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Välipäivä proteesin käytössä

2.6 iltapäivän pukemisen jälkeen tynkä punoitti seuraavana aamuna,
4.6 Välipäivä tyngän pään punoittaessa.

maanantai 1. kesäkuuta 2009

lauantai 30. toukokuuta 2009

Proteesin laitto peruttu

Pyyntö klo 15.35. Tunnin päästä pyydeyty poistamaan (lähtö).

Pitkät kynnet

Avustaja sanonut 30.5.09 mielellään käyttävänsä käsineitä, kun on pitkat kynnet.

Tynkä punertaa

29.5 ja 30.5 Tynkä punertaa

Tupen poisoton odotus

28.5. klo 12.50 - 13.50

tiistai 19. toukokuuta 2009

Myöhästynyt proteesin pukeminen

Pyyntö maanantai-iltana merkitty kalenteriin 19.5.09 klo 8.00
Pyydetty avustajaa uudelleen käytävällä klo 8.30 ja pukeminen tehtiin.
Toinen avustaja tullut klo 8.40 (ensimmäisen pyynnön toteutus).

lauantai 16. toukokuuta 2009

Ei aikaa katsella videoita

Ei ollut aikaa katsella videota 18.5.2009 - koska aioit laittaa itse
Ei ollut aikaa katsella videota 16.5.2009 klo 8.55 - työntekijöitä poissa.

perjantai 24. huhtikuuta 2009

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Kynnet naarmut estävät käytön

Posted by Picasa

22.4.09

Tupen vasemman reunan kynnen jäljet syventyneet ja halkaisseet silikonipinnan.
Laitto klo 9.00. Kaytetty klo 14 asti. Jäljet näkyvät selvästi ihossa painautumina.
Tyngän päässä raitoja. TKH.
Posted by Picasa

21.4.09

Tuppi klo 6.20. Proteesi klo 8.30 - 12.00. Tuppi pois klo 13
Fysioterapia klo 10. Tuppi jättänyt tyngän päähän punaisen kehän

Harjoitteet

20.4.09

Ilta klo 18 - 19,30 TJ

torstai 16. huhtikuuta 2009

16.4.09

16.4.09 klo 6.00 - 08.30 Jäljet ihossa tupen kynnen rikkoutumien kohdalla.

15.4.09

15.4.09 klo 11.30 - 14.30 ML. Kynnen jäljet menneet läpi

tiistai 14. huhtikuuta 2009

14.4.09

Klo 8.45 - 11.16 ML
klo 17 - 18.30 AM - Väsynyt olo. tuikkaä

maanantai 13. huhtikuuta 2009

13.4.09

13.4.09 Pukeminen myöhästynyt 30 minuuttia. Sovittu aika 8.45, alkoi 9.15. Käytössä 12.15 asti- St.

12.4.09

7.10 - 12 TJ punertaa
17.15 - 20.00 ML punertaa

lauantai 11. huhtikuuta 2009

11.4.09

Klo 6.45 - 12.00 TJ
klo 13.30 - 16.00 TJ. Tyngässä punainen rengas.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

10.4.09

10.4.

Klo 7 tiedusteltu vanhan proteesin käyttämistä - opastusvideon katseluun ei aikaa kun naapuri tarvitsee apua. Läsnäolo valo palanut 5 minuuttia ei avustusta.

klo 8.15 - 12.15 ML
Klo 14.00 - 16.15 AM

9.4.09

9.4.09 Proteesia madallettu. reunoja pehmustettu, tuppi leikattu hieman lyhyemmäksi nivustaoieen haaroista. Käytetty 11.30 - 14.00

7 - 8.4.09 muutostyöt

7 -8.4.09 muutostyöt

6.4.09

6.4.09 Välipäivä

6.4.09

6.4.09 Välipäivä

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

5.4.09

5.4.09 klo 8.45. M

Videoinnin tutustuminen. Tupen laitto kolme kertaa. Asento ja kermistapa.
Aputyökalut otsalamppu ohjaustyökalu.
Proteesi paikallaan klo 8.55

Protesi painoi voimakkaasti vaaatsanpeitteisiin. Puettu pois klo 11.20. Käyttöaika 2t 25 min.

Toinen käyttä 18 - 19.30. Proteesin reuna painanut holkkimaisesti yläpäästä. Istuessa pyörätuolilla liikuttaessa kolahdukset ja heilahdukset kivuliaita. Ft:n ohje ottaa pois.

lauantai 4. huhtikuuta 2009

4.4.09

6:00 . 11.20 10o metriä - vatsan peitteen alapuolella 5 cm:n jälki

3.4.09

5:50 - 10.45 Punertaa leivästi

torstai 2. huhtikuuta 2009

2.4.09

Laitto klo 10.40. Proteesi saatu paikalleen tynkää nostamalla ja kääntämällä avustajan neuvojen mukaan.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

1.4.09

Apuvälinetekniikassa pehmustettu proteesin yläreunaa. Painauma syntyi tyngän muodon muuttuessa istuessa. Proteesin kuoren reuna teki uraa.

Puettu klo 11.50.
Fysioterpeutin opastusta henkilökunnalle klo 13. Nimetty kotiavustaja ei tullut (kolmas kerta). Opastuksen saanut töissä seuravan kerran ylihuomisen yövuorossa.
Fysioterpeutti havaitsi tupen reunan käpristyvän tyngän liikkuessa.
Tuppi poistettu klo 15.
Kynnen jälki levinnyt.

tiistai 31. maaliskuuta 2009

31.3 ilta

Iltakäyttö 1.5 tuntia. Proteesin ulkoreuna hankaa kivulloisesti.
Posted by Picasa
 
Posted by Picasa

31.1 3 aamupäivä

Madallettu proteesin etureunaa. Käyttöaika klo 11.30 - 14.00. Valmistaja.

 
Posted by Picasa


Posted by Picasa

Tupen laitto 31.3.09

Tupen laitto klo 6.20. Kolme laittokertaa, transfemoral teksti ei osunut paikalleen. Laitto keskeytynyt avustajan mentyä muihin tehtäviin.

maanantai 30. maaliskuuta 2009

29.3

29.3 Kaksi tuntia. Suurenna kuva klikkaamalla. TJ
Posted by Picasa

27.3.09

Proteesi käytössä 4 tuntia. AV.

Painaumia vatsan peitteen alapuolella.
Suurenna kuva klikkaamalla.

Jäljet poissa seuraaavana aamuna.
Posted by Picasa

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Proteesin sovitus

Sovitus 4.3.2009 klo 10.